Kuva: Dave Stapleton

Soiva jäämistö yhdistää Pohjolan miehet

3.3.2018 Uutiset

Tuorein Yrjö-voittaja, kansainvälisesti arvostettu trumpetisti Verneri Pohjola saapuu ensi lauantaina Turkuun isänsä, Pekka Pohjolan, sävellyksiä tulkitsevan yhtyeensä kanssa. Verneriä on kiihkeästi toivottu Turku Jazz Festivalin lavalle viime elokuun tapahtumista johtuvan keikkaperuutuksen jälkeen. Julkaisemme uudelleen Vernerin haastattelun viime kesältä.

Verneri Pohjola vastaa puhelimeensa kuhisevalla lentokentällä Berliinissä. Eurooppalaiset kollegat ovat jälleen kutsuneet yhtä kansainvälisesti arvostetuimmista jazzmuusikoistamme. Trumpetisti esiintyi tammikuisella Saksan minikiertueelle osana palkitun rumpalin Eva Klessen kokoonpanoa, jossa soittivat myös saksalaispianisti Julia Hülsmann ja brittibasisti Phil Donkin.

Vaikka Verneri Pohjolalla on voimassa oleva sopimus vielä kahdesta kokopitkästä sooloalbumista englantilaisen Edition Recordsin kanssa, hän kertoo nauttivansa tällä hetkellä juuri Düsseldorfin ja Dortmundin pikavisiittiä vastaavista tilaisuuksista.

–Koin viime elokuussa vaikean loppuun palamisen, minkä jäljiltä koko syksy oli osaltani hiljaista aikaa. Tällä hetkellä en vielä halua tehdä oman soolomateriaalin suhteen suuria henkisiä sitoumuksia, vaan keskittyä muihin kiinnostaviin projekteihin, helsinkiläismuusikko kertoo.

Hänen vuonna 2015 julkaistu soololevynsä Bullhorn oli arvostelumenestys meillä ja maailmalla, mutta oma sävellystyö saa nyt hyvällä syyllä odottaa. Tauko antaa mahdollisuuden panostaa materiaaliin, joka on seurannut trumpetistia tavallaan koko hänen elämänsä ajan.

Kätkävaaran lohikäärme kestää pojanpojalle 

Verneri Pohjolan isän, Pekka Pohjolan, neljälle vuosikymmenelle jakautuva elämäntyö kuuluu olennaisena osana suomalaisen progressiivisen rockin ja jazzin traditioon. Muusikon uralle suuntautunut poika ei ole aiemmin tohtinut tarttua isänsä soivaan jäämistöön. Runsauden seassa on yksittäisiä helmiä, joilla on ollut erityistä kestokykyä sukupolvelta seuraavalle. Verneri Pohjolan lapsuuden suosikkikappale oli Kätkävaaran lohikäärme (1980), ja juuri se kolahtaa vahvimmin myös hänen omaan poikaansa.

–Minulla on ollut tietyllä tavalla vaikea suhde isän materiaaliin. Niiden biisien hienous on löytynyt nyt, kun niitä on lähtenyt itse tutkimaan ja sovittamaan uudella tavalla. Isä on ollut poissa jo kahdeksan vuotta, joten on hienoa, että musiikin kautta tämä yhteys meidän välillämme on vielä olemassa.

Verneri Pohjola Group plays Pekka Pohjola -albumi äänitetään kevättalven aikana ja ilmestyy kesän 2017 kynnyksellä. Viime vuoden Viapori Jazzin ja Tampere Jazz Happeningin konsertit saavat tänä vuonna jatkoa muun muassa Turku Jazz Festivalin lavalla.

–Pekan uralla juuri hänen omien kokoonpanojensa keikat inspiroivat minua eniten. Odotan tältä vuodelta paitsi tämän levyn julkaisua myös sitä, että pääsee soittamaan sitä materiaalia uusina versioina yleisön eteen.

Verneri Pohjola Group: Pekka 
la 10.3.2018 klo 22.30 Teatro-sali, Logomo

Verneri Pohjola – trumpetti
Teemu Viinikainen – kitara
Tuomo Prättälä – koskettimet
Antti Lötjönen – kontrabasso
Mika Kallio – rummut

Osta liput TÄÄLTÄ!