Taideyliopiston rehtori ja jazzmuusikko Jari Perkiömäki kirjoitti Jazz City Turku -lehden ensimmäiseen numeroon kiinnostavan artikkelin organisaation johtamisesta ja jazzmusiikista.

Improvisointia pidetään musiikinopetuksessa edelleen erikoistaitona. Jazzmuusikot ovat sen spesialisteja, rock-, viihde- ja kansanmuusikot osaavat sitä vaihtelevasti, mutta klassisen musiikin perinteeseen perustuvassa musiikkipedagogiikassa improvisointia on pitkään oudoksuttu. Mozartin aikalaisten muusikkouteen luonnollisena osana kuulunut improvisointitaito on päässyt pitkälti unohtumaan.

Verrattaessa jazzia klassiseen musiikkiin, jazzin ja johtamisen mielikuva näyttäytyy varsin ymmärrettävänä ja selkeänä. Menestyvän yrityksen johtaja ei voi vain jatkaa samalla reseptillä (säveltäjän partituuri), vaan hänen on aktiivisesti reagoitava muutoksiin toimialallaan ja ympäristössään (improvisointi, kuuntelu, säestys, kokeilu). Tämän mielikuvan tarkoitus ei ole kuitenkaan arvottaa musiikinlajeja toistaan paremmiksi.

Osaamiseen ja nopeasti reagoivaan sanattomaan kommunikaatioon perustuva tiimityön malli ei liity vain jazzmusiikkiin. Ilmeinen vertailukohta löytyy vaikkapa joukkuepeleistä, joissa menestys perustuu sekä taitaviin yksilöihin, sovittuun pelitapaan että intuitiiviseen ja luovaan yhteispeliin. Onkin loogista ajatella, että tällainen ryhmätyöskentelymalli on ihmisellä jo geeneissä.

Ajatellaanpa aikaa, jolloin kylästä lähdettiin metsästämään isoa villieläintä aseina keihäät, köydet ja verkot. Saalistajien tuli osata erottaa viidakon äänimaailmasta ja visuaalisesta informaatiosta olennainen, ja nopean eläimen kiinniotto vaatii saumatonta yhteispeliä. Väittäisinkin, että evoluutio on antanut kaikille ihmisille edellytykset harjaantua kollektiiviseen improvisointiin kykeneviksi muusikoiksi.

Vaikka edellytykset luovaan yhdessä improvisointiin ovatkin kaikilla, vaatii sen hallinta erityistaitoineen paljon harjoittelua. Ammattimaisella jazzmuusikolla on yleensä takanaan vähintään kymmenen vuotta työtä instrumenttinsa parissa sekä yhteissoittoon harjaantumista hyvien ja erilaisten soittajien kanssa.

Jazzmuusikon DNA:ssa on oltava jatkuva pyrkimys rutiinien rikkomiseen ja uusien ratkaisujen löytämiseen. Bändin jäsenten ajatusten saumaton seuraaminen ei sinällään riitä. Toisten ideoiden tukemisen ohella myös provokatiivinen haastaminen on luovan prosessin katalysaattori. Johtajan tehtävänä on luoda avoin, reilu ja luottamusta herättävä organisaatiokulttuuri, jossa jännitteitä ja ristiriitoja ei pelätä, vaan niiden tärkeys luovuuden ja innovaation lähteenä ymmärretään.

Jari Perkiömäki
Taideyliopiston rehtori