Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Suomalaisilla on paljon syytä juhlaan – onhan historiamme monella tapaa hieno menestystarina! Myös Jazz City Turku osallistuu juhlintaan; järjestyksessään kymmenes Flame Jazz Cruise juhlii suomen kieltä eri muodoissaan, elokuisen Turku Jazz Festivalin perjantai omistetaan kokonaisuudessaan suomalaiselle jazzmusiikille ja syyskuussa toteutetaan Turku Jazz Orchestran laajamittainen Suomen kiertue.
Juhlatunnelmissa on toki mukavaa muistella menneitä, mutta valtion täyttäessä tasavuosia on oivallinen tilaisuus miettiä myös sen tulevaisuutta. Vienti sakkaa – se nyt on selvä. Kansainvälistymisen keinot ovat meistä useimmilla vielä hakusessa. Millainen Suomi on kansainvälisesti kilpailukykyinen ja kiinnostava 2020-luvulla?
Vieraillessani Suomen Tukholman suurlähetystössä ministeri Mikael Antell totesi, että keskeinen tekijä ruotsalaisten yritysten kansainväliselle menestykselle on maahanmuutto – verkostoituminen on helppoa missä päin maailmaa tahansa, kun omasta leiristä löytyy aina paikallinen natiivi. Haasteita maahanmuutossa selvästikin on, mutta ministerin logiikassa oli järkeä – ja ennen kaikkea kokemus taustalla. Globalisaatiota ei pysäytä mikään, joten haasteeseen on järkevää tarttua.
Monikulttuurisen kantaväestön lisäksi taide ja kulttuuri ovat mitä kustannustehokkaimpia kansainvälisen verkostoitumisen välineitä. Supersankari Saara Aalto tarjosi Suomelle massiivisen markkinointikampanjan pilkkahintaan – valtiolle jäi jättipotista maksettavaa vain musiikin maisterin koulutus.
Taiteen tai tieteen läpimurtoja on vaikeaa ennustaa, mutta niitä kohti voidaan ohjautua. Yhteiskunnan kannalta olisi järkevää mahdollistaa nämä lottovoitot varmistamalla diversiteetiltään laajan taidekentän hyvinvointi sekä laadukas tieteen perustutkimus. Jälkeenjäänyt taide- ja kulttuuripolitiikka sekä koulutusleikkaukset karsivat tehokkaasti tulevaisuuden menestystarinoita.
Höyrylaiva S/S Andania toi jazzin Suomeen vuonna 1926. Amerikkalaisen ja suomalaisen kulttuurin ensikohtaaminen käynnisti kulttuurisen maahanmuuttoliikkeen, jossa integroituminen yhteiskuntaan on epäonnistunut jo 90 vuoden ajan. Suomessa ei edelleenkään ole yhtään asianmukaisesti resursoitua jazzklubia tai muuta jazzkonserttien järjestäjää. Kyllä hävettää todeta tämä seikka maailmalla kiertäessään – kerta toisensa jälkeen.
Taide ja kulttuuri kommunikaation välineinä avaavat kustannustehokkaasti ovia ympäri maailmaa ja ovat myös itsessään vahvoja vientialoja. Kulttuuri on tutkimusten mukaan yhteiskunnalle kannattava investointi, mutta Suomessa määrärahat eivät heijastele näitä faktoja. Monesti tulee mieleen: emmekö oikeasti halua menestyä vai olemmeko vain tyhmiä?
Kulttuurisesti monipuolinen Suomi houkuttelee laajaa kansainvälistä yhteisöä yhteistyöhön. Olemme toistaiseksi valinneet pysyä syrjässä, mutta mielipidettä voi onneksi muuttaa. Olisiko jo aika valita toisin? Oman mielikuvituksen puutteessa voi aina matkia ruotsalaisia – ja mielellään sitten kaarteesta ohi.
Jussi Fredriksson
Jazztyöläinen