Flame Jazz -konserttisarjan kahdeksas vuosi tulee päätökseen tämän syyskauden lopulla. Turku Jazz Orchestra on toiminut kaupungissa seitsemän vuotta. Turussa on mahdollista nyt kuulla laadukasta jazzmusiikkia kotimaisten ja kansainvälisten huippuartistien sekä ison paikallisen ammattilaisorkesterin esittämänä – lähes joka viikko ympäri vuoden. Pian päätökseen tulevan kolmivuotisen Jazz City Turku -hankkeen siivittämänä jazzkulttuuri on Turussa aktiivisempaa kuin koskaan; lisäksi toimintaa on tehostettu luomalla organisaatioiden välille uudenlaista synergiaa ja luovia yhteistyön muotoja. Meillä on ollut kivaa, ja kaikesta päätellen samoin ovat tunteneet myös yleisö sekä taiteilijat.
Meille tekijöille tämä kaikki on suurta ja ihmeellistä, mutta mitä jazzmusiikki lopulta isossa kuvassa merkitsee? Taiteella ja kulttuurilla pitää olla yhteiskunnallinen merkitys, jotta toimijoiden rahoitus ja sitä kautta myös olemassaolo on perusteltua. Mitä jazz Turussa edustaa ja miksi alan toimijat olisivat tarpeellisia?
Väestörakenteeltaan nopeasti monimuotoistuva yhteiskunta tarvitsee myös monipuolisen palveluverkoston. Kulttuuripalvelumme ovat nykyisen valtionrahoituksen ohjaamana painottuneet vain muutamaan taiteenlajiin, mistä johtuen palvelumme kulttuurin alalla eivät ole ajan tasalla. Meillä on Turussa valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia kulttuurin hyvinvointi- sekä vetovoimavaikutusten edistämiseksi. Osaaminen löytyy onneksi läheltä – kaupungista versoava taiteen ja kulttuurin kolmas sektori on laaja ja poikkeuksellisen laadukas. Valtionrahoituksen uudistusten kynnyksellä on tärkeää myös Turussa pohtia tämän kentän olemassaolon edellytyksiä; ammattilaisuus, sanan kaikissa merkityksissä, on menestymiselle ehdoton vaatimus, mikä on valtion tasolla hiljattain jo sisäistetty ja pantu toimeen.
Jazz City Turku on ollut vuoden ajan mukana kulttuurialan ammattilaistoimijoiden tuoreessa Taidekahvit-verkostossa. Turun kulttuurilautakunnan sopimuskumppaneista koostuva ryhmä koostuu kolmannen sektorin organisaatioista, jotka rakentavat kovalla työllä Turusta elinvoimaista ja monipuolista kulttuurikaupunkia. Jazz on yksi palanen tässä laajassa taiteenlajien kirjossa, joka ottaa huomioon tämän päivän yleisöjen erilaiset tarpeet. Tekijöiden ääni jää usein taka-alalle – Taidekahvit muotoilee eri taiteenalojen näkemykset yhdeksi viestiksi, jonka uskomme olevan tärkeä.
Kannattaa toki tutustua syksyn upeaan Jazz City Turku -ohjelmaan, mutta yhtä lailla kiinnostavaa sisältöä tarjoavat vaikkapa barokkimusiikin spesialistit Kuninkaantien muusikot, kamarikuoro Key Ensemble tai vaikkapa näyttämötaiteen valtionpalkinnolla tunnustettu nukketeatteriyhdistys Aura of Puppets. Jazz edustaa taiteenlajien monimuotoisuutta Turussa yhdessä muiden hienojen kulttuuritoimijoiden kanssa. Valitse tästä herkkupöydästä syksyn parhaat palat juuri omaan makuusi!
Jussi Fredriksson
Jazztyöläinen
Vallaton taiteenkumous -tapahtuma esittelee turkulaisia kulttuuritoimijoita ja taiteentekijöitä Linnateatterin Dominossa (Puutarhakatu 8, Turku) torstaina 30.8.2018 klo 16-21. Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivulta.