Kuva: Ilkka Arola

Jazz City Turun kevätkausi käynnistyy maaliskuussa!

26.1.2022 Uutiset

Kevätkauden jazzkonserttiohjelma on valmis ja liput myynnissä! Turun jazzvuosi 2022 käynnistyy festaritunnelmissa maaliskuun ensimmäisellä viikolla, ja kevät huipentuu odotettuun Flame Jazz -risteilyyn, joka järjestetään tällä kertaa toukokuun viimeisenä viikonloppuna.

Jazz City Turun kevään livekonsertit käynnistyvät näillä näkymin maaliskuussa Turku Jazz Festivalin merkeissä. Varsinais-Suomen koronarajoitusten vaikeasta ennustettavuudesta johtuen Jazz City Turku siirtää kaikki helmikuun tapahtumat myöhempään ajankohtaan. Kaikille alkuvuoden peruuntuneille konserteille pyritään löytämään uudet tapahtumapäivät vuoden 2022 konserttiohjelmasta.

”Myös jazzalalla on äärimmäisen synkkä talvi taas takana, joten nyt todella tarvitaan valoa. Maaliskuun kansainvälisestä Turku Jazz Festivalista on hyvä ponnistaa kohti aurinkoisempia aikoja. Loppukevääksi uskallamme luvata jo räiskyvää jazztulitusta, joka huipentuu Flame Jazz Cruiseen poikkeuksellisesti toukokuun lopulla”, kertoo Jazz City Turku ry:n toiminnanjohtaja Jussi Fredriksson.

Kevään ohjelmassa esiintyy lähes 30 huippuyhtyettä, joten odotettavissa on todellinen elävän musiikin juhlakausi pitkien tapahtumarajoitusten jälkeen. Turussa kuullaan paljon uunituoretta musiikkia, kun mm. Riikka Keränen, Maxxxtet, Joona Toivanen Trio ja Ilkka Arola Sound Tagine juhlivat keväällä uusien levyjensä julkaisua. Tarjolla on myös herkkuja erityisesti kitarajazzin ystäville, kun kitaravirtuoosit Raoul Björkenheim ja Teemu Viinikainen saavat omat Flame Jazz -iltansa, ja Turku Jazz Orchestran solistina Pat Methenyn musiikkia kunnioittaa upea Timo Kämäräinen. Nimekkäimmät kansainväliset tähdet, pianistilegenda Kenny Barron ja multi-instrumentalisti Nicholas Payton, nousevat Logomon lavalle Turku Jazz Festivalilla, ja pitkästä aikaa Turkuun saapuva UMO Helsinki Jazz Orchestra esiintyy maaliskuun lopulla laulajatähti Ola Onabulén kanssa.

Yhdeksättätoista kertaa järjestettävä Flame Jazz Cruise siirtyy tammikuulta toukokuun viimeiselle viikonlopulle, joten kevätkausi päättyy Itämeren aalloilla. Risteilyohjelmaan on tullut joitakin muutoksia: Quintessencen odotettu comeback-esiintyminen siirtyy syksyn jazzristeilylle, ja Uxila Exile esiintyy kesällä Kirkkopuiston terassin Cathedral Park Jazz -ohjelmassa. Toukokuun jazzristeilyohjelman täydentävät valovoimainen Timo Lassy Trio sekä nuorista huipuista koostuva trio Sir Garrison.

Tervetuloa mukaan!

Tutustu esiintyjiin tarkemmin ohjelmasivullamme: jazzcityturku.fi/ohjelma

MAALISKUU

Turku Jazz Festival 2022:

Ke 2.3. klo 17 Varaslähtö: Ville Herralan levynkuuntelusessio, Jazz Office Turku,
Forum Kortteli

To 3.3. klo 19 Turku Jazz in Flames: PLOP & JUNNU, Bar Ö

To 3.3. klo 21 Turun konservatorion workshop & Kaisa Mäensivu, Rica Bar

Pe 4.3. klo 18-24 Turku Jazz Orchestra & Ville Herrala: Konsertto kontrabassolle,
Nicholas Payton Trio (US), Elektro GT feat. Paleface, Riikka Keränen, Teatro, Logomo

La 5.3. klo 13 Koko perheen konsertti: Megasakki, Turun pääkirjaston lastenalue Saaga

La 5.3. klo 18-24 Kenny Barron (US), Linda Fredriksson Juniper, Y-Otis, Susanna Aleksandra Quartet, Teatro, Logomo

Su 6.3. klo 12 Jazzbrunssi: MÖLy Trio feat. Gunu & Josu, Tiirikkala

 

Pe 18.3. klo 22 Maxxxtet, Café Tiljan, Åbo Svenska Teater

To 24.3. klo 19 Ola Onabulé (UK/NGR) feat. UMO Helsinki Jazz Orchestra, Teatro-sali, Logomo

Pe 25.3. klo 19 Joona Toivanen Trio, Move-sali, Logomo

 

HUHTIKUU

Pe 1.4. klo 19 Vladimir Shafranov Trio feat. Jukkis Uotila & Johnny Åman, Move-sali, Logomo

Pe 8.4. klo 19 Raoul Björkenheim eCsTaSy, Bar Ö

Pe 22.4.klo 19 Turku Jazz Orchestra & Timo Kämäräinen: Bright Size Life, Sigyn-sali, Turun konservatorio

Pe 29.4. klo 22 Elena Mîndru Finnection, Café Tiljan, Åbo svenska Teater

 

TOUKOKUU

Pe 6.5. klo 19 Adele Sauros Quartet, Move-sali, Logomo

Pe 13.5. klo 19 Ilkka Arola Sound Tagine, Move-sali, Logomo

Pe 20.5. klo 19 Teemu Viinikainen Solo, Kino-sali, Logomo

Pe 27.5. klo 20.55 Flame Jazz Cruise 19: Timo Lassy Trio, Ina Forsman, Turku Jazz Orchestra presenting Jay Kortehisto, Mika Mylläri Quintet, Jorma Tapio & Kaski, Sir Garrison, Viking Grace

 

Älä tule konsertteihin, mikäli sinulla on flunssan oireita tai olet koronaviruksen altistusketjussa. Tapahtumissa noudatetaan ajankohtaisia terveysturvallisuusohjeita ja otetaan tarvittaessa käyttöön koronapassi.