Kuvassa on hymyilevä mies sinisissä valoissa.
Jukkis Uotila. Kuva: Timo Lind

Jazzvuosi 2025 käynnistyy Jukkis Uotilan johdolla!

7.1.2025 Uutiset

Perjantaina 10. tammikuuta Logomon Logi-salissa kuullaan vuoden ensimmäinen Flame Jazz -konsertti, jonka tähtinä loistavat jazzprofessori Jukkis Uotila sekä nuoremman polven huipuista koostuva uusi yhtye. Turun jazzkeväässä kuullaan niin kansainvälisen kuin kotimaisen jazzin huippuhetkiä yli 30 konsertissa maalla ja merellä aina toukokuun puoliväliin asti.

Turun tapahtumarikkaan jazzkevään avaa 10.1. Jukkis Uotila & The Young Lions, joka esittää Uotilan uutta sävellystuotantoa. Konsertissa kuullaan groovaavaa ja virtuoosisen energistä jazzia maalailevilla balladeilla herkistettynä. Kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaisiin jazznimiin lukeutuva Uotila on arvostettu rumpali, pianisti ja säveltäjä sekä Pohjoismaiden ensimmäinen jazzmusiikin professori. New Yorkin jazzkentällä 1980-luvulla vahvasti vaikuttanut Uotila on voittanut useita musiikkialan palkintoja, kuten Säveltaiteen valtionpalkinnon vuonna 2011 ja Suomen jazzlegenda -palkinnon vuonna 2021. Lisäksi hänet tunnetaan pitkäaikaisesta big band -yhteistyöstään UMO Helsinki Jazz Orchestran ja Stockholm Jazz Orchestran kanssa.

Intiimitunnelmaiset Flame Jazz -klubikeikat tuovat Turkuun jazzkentän kiinnostavimmat nimet läpi kevään. Uunituoretta musiikkiaan levynjulkaisukonserteissa esittelevät mm. Harri Kuusijärvi Trio, Roope Kantonen 3 ja Jori Huhtala Basis, ja kansainvälistä väriä kevätkauden Flame Jazz -iltoihin tuovat palkittu trio Karja/Renard/Wandinger sekä urkutaituri Brian Charette. Helmikuun alussa lähdetään Itämerelle jo 25. kerran Viking Gracen suositulla Flame Jazz Cruisella!

Turku Jazz Orchestran vuosi käynnistyy tuoreen taiteellisen johtajan ohjauksessa. Mikko Hassinen tuo orkesterin solisteiksi kevään aikana huippukitaristit Varre Vartiaisen ja Peter Lerchen, ja maaliskuun festarikeikalla big band -käsittelyyn pääsevät saksofonisti Adele Sauros ja sanataiteilija Paleface.

Kevään kohokohtana 3.–9. maaliskuuta koetaan Finland Festivalsin vuoden festivaaliksi 2025 valitsema perinteikäs Turku Jazz Festival! Festivaaliviikon aikana tarjolla on musiikkiherkkuja aina lastenkonsertista jazzbrunssiin ja keskiyön jameista kansainvälisiin huipputähtiin. Turku Jazz Festivalin vuoden artistina loistaa turkulaislähtöinen laulaja-säveltäjä Josefiina Vannesluoma.

Logomon Teatrossa jatkuu kevätkaudella keskiviikkojen after work jazz -sarja, joka tarjoilee kerran kuussa pääsymaksuttoman, matalan kynnyksen jazz-iltapäivän Teatron pizzeriassa. Myös Turun konservatorion kanssa yhteistuotantona toteutettava Monday Jazz Happening ilahduttaa tuttuun tapaan jamikulttuurin ystäviä Rica Barissa aina maanantai-iltaisin.

Forum Korttelin Jazztoimistolla voi vierailla tutustumassa tuoreimpiin kotimaisiin jazzlevyihin sekä ekologisiin festarituotteisiin keskiviikosta perjantaihin klo 13–17. Jazztoimiston 5-vuotissynttäreitä juhlitaan perjantaina 7. helmikuuta! Toimiston naapurissa sijaitseva nuorten ja lasten jazzklubi Flame Jazz Club avaa ovensa uuteen jazzvuoteen torstaina 9.1. Veikka Kajamiehen jameilla. Aina pääsymaksuton ja kaikille avoin klubi on avoinna joka arkipäivä klo 17–19.

Turun pääkirjastosta voi lainata Jazzkortin eli liput kahdelle kaikille kevään Flame Jazz -keikoille sekä Turku Jazz Orchestran tammikuun ja huhtikuun konsertteihin. Jazzkortti ei koske risteilyä eikä Turku Jazz Festivalin tapahtumia ja kortin voi lainata vain yhden kerran kevätkauden aikana.

KEVÄTKAUDEN OHJELMA

TAMMIKUU

Pe 10.1. klo 19, Logi-sali, Logomo
Flame Jazz: Jukkis Uotila & The Young Lions

Pe 17.1. klo 19, Logi-sali, Logomo
Turku Jazz Orchestra X Varre

HELMIKUU

La 1.2. klo 20.55, Viking Grace
Flame Jazz Cruise XXV: Vesku – Jazzmies: Lenni-Kalle Taipale & Kalle Torniainen Band, Johanna Försti: Welcome to Motown!, Eppu Nuotio & Panu Savolainen: Unesta uneen, JAF Trio, Freezer, Olli Virtanen Group

Pe 7.2. klo 19, Bar Ö
Flame Jazz: Harri Kuusijärvi Trio

Pe 14.2. klo 22, Café Tiljan, Åbo Svenska Teater
Flame Jazz: Karja/Renard/Wandinger (EE/FR/DE)

MAALISKUU

Turku Jazz Festival 2025:

Ma 3.3. klo 19, Rica Bar
Monday Jazz Happening: Blues Ones + Jam session

Ti 4.3. klo 17, Jazz Office Turku, Forum Kortteli
Josefiina Vannesluoman levynkuuntelusessio

Ke 5.3. klo 17, Teatro, Logomo
Flame Jazz Club All Stars + Jazzibelius

Ke 5.3. klo 19, Taiteen talo
Valjakka & Vannesluoma + Joona Toivanen Trio

Ke 5.3. klo 21, Rica Bar
Turun konservatorion workshop & Jussi Kannaste

To 6.3. klo 19, Utopia
Ilkka Arola Sound Tagine + Muscular 

Pe 7.3. klo 19, Teatro-sali, Logomo
Josefiina Vannesluoma & Mortal Lease in Chamber + Manuel Dunkel Quintet feat. Peter Bernstein (US/FI)

Pe 7.3. klo 23, Fredrik & Doris
Jazzkot: Turku Jazz Jam feat. Kalevi Louhivuori

La 8.3. klo 14, Saaristobaari
Jazz & Wine Tasting with Jussi Kannaste & Jori Huhtala Duo

La 8.3. klo 19, Teatro-sali, Logomo
Francesca Tandoi (IT) + Turku Jazz Orchestra feat. Paleface & Adele Sauros

La 9.3. klo 23, Fredrik & Doris
Jazzkot: Turku Jazz Jam feat. Jussi Kannaste

Su 9.3. klo 12, Taiteen talo
Jazzbrunssi: Héctor Lepe Quartet

Su 9.3. klo 17, Timantti-teatteri, Turun lastenkulttuurikeskus
Megasakki – Lentoliskoseikkailu

Pe 21.3. klo 19, Logi-sali, Logomo
Flame Jazz: Peela

Pe 28.3. klo 19, Bar Ö
Flame Jazz: Roope Kantonen 3

HUHTIKUU

Pe 4.4. klo 19, Sigyn-sali
Turku Jazz Orchestra & Peter Lerche: Peshawar Diary

Pe 11.4. klo 19, Bar Ö
Flame Jazz: Brian Charette w/ Mathias Sandberg & Teppo Mäkynen (US/FI)

La 26.4. klo 19, Logi-sali, Logomo
Flame Jazz: Eero Koivistoinen Quartet & Nina Mya

TOUKOKUU

La 3.5. klo 19, Bar Ö
Flame Jazz: Jori Huhtala Basis

La 10.5. klo 19, Café Tiljan, Åbo Svenska Teater
Flame Jazz: Anni Kiviniemi Trio

Jaa