Severi Pyysalo (1967–2026) oli muusikko, jonka merkitys ei rajoitu pelkkiin esiintymisiin tai levytyksiin. Turussa hänen vaikutuksensa ulottui syvälle paikalliseen jazzkulttuuriin – sen soundiin, yhteisöön ja jatkuvuuteen. Hänen poismenonsa jättää jäljen, joka tuntuu niin lavoilla kuin niiden ulkopuolellakin.
Pyysalo tunnettiin ennen kaikkea vibrafonin mestarina, herkän ilmaisun ja vahvan svengin yhdistäjänä. Kansainvälinen ura toi hänet yhteen lukuisten jazzin huippujen kanssa, mutta Turussa hän oli ennen kaikkea ”paikallinen muusikko”, joka oli osa kaupungin elävää musiikkikulttuuria.
Turku Jazz Festival oli yksi niistä areenoista, joilla Pyysalon merkitys konkretisoitui vuodesta toiseen. Hän ei ollut festivaalilla vain vieraileva tähti, vaan tuttu ja odotettu esiintyjä, jonka läsnäolo loi jatkuvuutta. Vuosikymmenten aikana hän esiintyi lukuisissa eri kokoonpanoissa, ja vuodesta toiseen hänet nähtiin myös jameissa eri instrumenttien taitajana sekä nuorten muusikoiden innostajana, aina tämän vuoden maaliskuuhun asti. Hänen mukaansa on nimetty myös Turku Jazz Festivalin nuoren muusikon tunnustus, Severi-palkinto.
Ensimmäisen kerran Pyysalo esiintyi Turku Jazz Festivalin – tuolloisen Jazztapahtuman – lavalla vuonna 1983. Tällöin 15-vuotias vibrafonisti esiintyi omaa nimeään kantavan kvintetin kanssa, jossa soittivat myös kokeneet muusikot saksofonisti Pentti Ilmonen, pianisti Matti Puurtinen, basisti Tapio Pakkala ja rumpali Pekka Asunta. Vuonna 1985 Pyysalo nousi festivaalilavalle Hannu Riikosen nonetissa. Äskettäin Turku Jazzin kunniajäseneksi nimetty Riikonen muistelee ensikohtaamista: “Severi tuli ja soitti stemmansa prima vista, isä haki hänet autolla pois. Tosi lahjakas, mutta nuori ja hiljainen meidän veteraanien seurassa!”
Valinta Turku Jazz Festivalin vuoden artistiksi vuonna 2013 vahvisti Severi Pyysalon aseman yhtenä turkulaisen jazzin keskeisistä ja rakastetuista taiteilijoista. Yksi kaupungin ikimuistoisimmista jazzhetkistä koettiin, kun Pyysalo juhlisti 50-vuotissyntymäpäiväänsä Turku Jazz Festivalilla Logomossa vuonna 2018 yhdessä mm. Vesa-Matti Loirin, Jukka Perkon ja Antti Sarpilan kanssa.
Turkulaisessa jazzyhteisössä Pyysalo tunnettiin kollegana, joka yhdisti sukupolvia. Hän oli muusikko, jonka kanssa haluttiin soittaa – ei ainoastaan hänen taitonsa vuoksi, vaan myös hänen läsnäolonsa takia. Hän kantoi mukanaan jazzin perinnettä, mutta ei koskaan jähmettynyt siihen. Hänen soitossaan mennyt ja nykyinen kohtasivat luontevasti.
Pyysalo muistetaan myös persoonana, jossa yhdistyivät huikea lahjakkuus ja lämpimän hersyvä huumori. Hän oli taitava sanaleikeissä ja innokas kuvataiteiden parissa – luovuus ei rajoittunut vain musiikkiin. Hän ei ottanut asioita turhan vakavasti, vaikka suhtautui taiteeseen syvällä vakavuudella.
Musiikillisesti ylivertainen Pyysalo ei silti tehnyt itsestään numeroa. Hänen vaatimattomuutensa oli legendaarista: samassa ajassa kun moni muu vasta luonnosteli, hän saattoi kirjoittaa big bandille valmiin, häkellyttävän hienon sovituksen parissa tunnissa – ja siirtyä sitten eteenpäin ilman suuria eleitä.
Monille nuoremmille muusikoille Pyysalo oli esikuva: konkreettinen todiste siitä, että kansainvälisen tason ura voi kasvaa suomalaisesta – ja turkulaisesta – maaperästä. Hänen työnsä vaikutus kuuluu kaupungin jazzelämässä vielä pitkään.
”Turkulainen jazzyhteisö koki valtavan menetyksen. Severiä jäädään kaipaamaan yhtä lailla lavalla kuin sen ulkopuolella. Tyhjältä tuntuu”, sanoittaa tuntemukset koko Jazz City Turun puolesta Jussi Fredriksson, Severi Pyysalon oppilas ja kollega 30 vuoden ajalta.